Vielä nykyäänkin moni haikailee demokratiaa ja kansanvaltaa. Sen ihannoimiseen meidät on aikanaan kasvatettu ja opetettu. Mutta viimeistään viime vuosina nähdyt tosiseikat todistavat, että demokratiassa ja kansanvallassa on kyseessä pelkkä epärealistinen unelma, joka ei todellisuudessa voi toteutua.
Historia
Koulussa meille opetettiin, että demokratia tarkoittaa kansanvaltaa ja että se alkoi antiikin Kreikassa. Tosiasiassa antiikin Kreikassa vain vapaat miehet saivat osallistua päätöksentekoon – ei naiset eikä orjat.
Antiikin ajan sivistyksen jälkeen seurasi keskiaika ja sen jälkeen valistuksen aika – vain joitakin vuosisatoja sitten. Silloin alettiin uudelleen haikailemaan kansanvaltaa Jumalan vallan tilalle.
Se ideaali, joka tuolloin muodostettiin ja joka nykyään kuulostaa valtavan naiivilta, on se mitä meille ainakin vielä puoli vuosisata sitten – kun minä kävin koulua – opetettiin koulussa. Eli että jokainen saa vapaasti esittää oman ehdotuksensa asioiden hoitamisesta ja sitten äänestetään. Jokaisella on oma itsenäinen ajatuksensa siitä, mikä on paras ratkaisu ja eniten ääniä saanut ehdotus toteutetaan.
Tuo kuulostaa hyvältä ja kauniilta, mutta ei ole realismia. Suurin este tuolle on se, että ihmisillä ei enimmäkseen ole itsenäisiä ajatuksia. Se taho, jolla on tiedotusvalta, päättää käytännössä, miten ihmiset äänestävät vaaleissa. Tiedotusvaltaa ei jaeta sen perusteella, kenen ajatukset ovat oikeita tai enemmistöä hyödyttäviä, vaan aivan muilla perusteilla.
Ihminen sosiaalinen eläin
Ihminen on laumaeläin. Tämä ei ole mikään syytös, tulkinta tai populistinen heitto, vaan biologinen fakta. Lauma eroaa parvesta siinä, että laumalla on johtaja. Lauman johtajan odotetaan ajavan lauman enemmistön etua. Jos johtaja ei tätä tee, johtaja syrjäytetään tai sitten lauma hajoaa.
On täysin turhaa esittää ihmisen laumaeläinominaisuutta pilkallisessa valossa. Todellisuus ei siitä muutu. Vaikka säädettäisiin laki, jonka mukaan kenenkään ei pidä piitata siitä mitä muut ajattelevat, ihmiset edelleen piittaisivat siitä mitä muut ajattelevat. Se on yksi laumaeläimen perusominaisuuksista.
Laumaeläimen pentu oppii – myös pieni ihmistaimi – oppii lapsuudessaan ne tavat, arvot ja ajatukset, joita sille opetetaan. Ja useimmille lapsille opetetaan sitä mikä on kyseisessä yhteiskunnassa kyseisenä aikana vallitseva ajan henki. Lapsi oppii sen ja pitää sitä totuutena – ajattelematta asiaa sen enempää.
Itse asiassa kaikkein vankimmat uskomuksemme ovat varhaislapsuudessamme omaksumia uskomuksia eli niitä, jotka omaksuimme ennen kuin opimme suhtautumaan kriittisesti siihen mitä meille opetetaan. Niiden päälle rakennamme loput uskomuksemme. Kuinka moni on muistanut tai huomannut ottaa kriittiseen tarkasteluun niitä uskomuksia, jotka omaksuimme jo ennen kouluikää tai alle kymmenvuotiaina? Jos esimerkiksi vaarimme kertoi meille ollessamme 5-vuotiaita, että kaikki ryssät pitäisi tappaa, niin olemmeko koskaan aikusena huomanneet miettiä uudelleen, että onko asia oikeasti noin, vai olemmeko vain säilyttäneet tuon uskomuksen ikäänkuin kritiikin yläpuolella olevana aksiomana?
Laumaeläimen perusominaisuuksiin kuuluu myös se, että lauma huolehtii kollektiivisesti niistä lauman jäsenistä, jotka eivät pysty pitämään itsestään huolta. Tällaisen leimaaminen sosialistiseksi hapatukseksi ja kansainvälistä kilpailukykyä heikentäväksi ei muuta mitään. Sellainen vain alleviivaisi kapitalistisen markkinaeuforiahypetyksen typeryyttä ja todellisuudelle vierautta. Perustavanlaatuisten hyvinvointipalvelujen leikkaaminen muka rahojen puutteessa on ihmisen perusluonteen vastaista kapitalismin hypetystä. Jo kivikaudella ihmiset pitivät huolta niistä, jotka eivät pystyneet pitämään huolta itsestään. Jopa eläimet tekevät niin.
Kapitalistisen ideologian harhaisuutta ilmentää se, että tuollaista luonnollista ja itseasiassa lähimmäisenrakkautta ilmentävää käyttäytymistä pyritään halventamaan ja esittämään yhteisölle haitallisena.
Kapitalistisen individualimisen illuusiot yksilön riippumattomuudesta ovat yhtä lailla naurettavia kuvitelmia. Kukaan ei ole riippumaton muista – paitsi erakko, joka elää metsässä ilman kontaktia muihin ihmisiin. Väitteet siitä, että Bill Gates tai George Soros tai muut superrikkaat olisivat omalla työllään ansainneet rikkautensa, ovat yhtä naurettavia kuin väitteet siitä, että pankkiryöstäjä olisi omalla työllään ansainnut ryöstösaaliinsa.
Kapitalistisen talouden vallitessa jotkut voivat toki rikastua työnteolla, mutta eivät omalla työnteollaan, vaan muiden työnteolla. Ja yhden ihmisen rikastuttamiseksi tarvitaan monen ihmisen työpanos. Siksi kaikki eivät voi rikastua. Yhtä rikasta kohti tarvitaan monta työläistä.
Kehittyneessä yhteiskunnassa, jossa työnjako on pitkälle eritytynyttä, tosiasia on se, että olemme kaikki toisistamme riippuvaisia. Jos joku raharikas muuta kuvittelee, niin muuttakoon autiolle saarelle ja syököön rahojaan. Omillaan toimeentulemista ei ole se, että saa pankin seinästä tulemaan niin paljon seteleitä, että pystyy niillä seteleillä saamaa töpselistä tulemaan sähköä tai kaupan hyllyltä ruokaa. Reaalitaloudesta jotain ymmärtävät tajuavat, että ruoka ei ilmesty kaupan hyllylle pelkästään sen voimasta, että asiakas vetää taskustaan esiin setelitukon.
Mutta entäs kylmän sodan aikainen Suomi ja hyvinvointivaltio? Eikö se ollut demokratian riemuvoitto?
Kylmän sodan aikana Suomesta tehtiin hyvinvointivaltio ja se oli erittäin arvokas asia. Mutta oliko se demokraattista? Se on toinen asia. Jo tuolloin ja varsinkin nykyään moni esittää, että tuohon aikaan Suomessa oltiiin Neuvostoliiton vallan alaisia eikä saatu tehdä sitä mitä oikeasti olisi haluttu. Ja mitä sitten olisi oikeasti haluttu? Sitäkö sotia edeltävää äärioikeistolaista – suoraan sanoen fasistista – politiikkaa, jolla köyhä kansa laitettiin kyykkyyn rikkaiden edun vuoksi? Ja eikö tuo ole myös sitä politiikkaa, jota Suomessa on toteutettu Neuvostoliiton lakkauttamisesta lähtien eli 1990-luvun alusta alkaen?
Toki kylmän sodan aikana Suomessa sai äänestää vaaleissa. Missäpä maassa ei saisi? Pohjois-Koreassakin saa äänestää vaaleissa. Ja myös Suomessa vielä nykyäänkin. Mutta entä sitten? Mitä väliä sillä on, ketkä tulevat valituiksi? Sama politiikka jatkuu kuitenkin.
"Rahanvalta"
Rahanvalta on hiukan harhaanjohtava termi. Raha on pelkkä taloudellisen arvon symboli. Raha itsessään ei ole tärkeää, vaan tärkeää ovat reaalitaloudelliset arvot. Mikä näiden ero sitten on? Annetaan viiden pisteen vihjeeksi se, että rahaa ei voi syödä.
Ihmiset ovat biologisia olentoja, jotka tarvitsevat ruokaa, vaatteita, asuntoja ynnä muita reaalitaloudellisia hyödykkeitä. On päivän selvää jokaiselle, joka vaivautuu asiaa ajattelemaan, että yhteiskunnallinen valta on sillä taholla, joka hallitsee noiden tuotteiden tuotantoa ja jakelua.
Mikä taho sitten hallitsee noita asioita? Se taho, joka omistaa tuotantovälineet ja rahoituslaitokset.
Ei ole yhdentekevää, millainen diktatuuri
Vaikka demokratia ja kansanvalta sellaisessa ihanteellisessa mielessä kuin meille koulussa opetettiin onkin mahdoton ja joudumme tyytymään diktatuuriin, ei ole missään mielessä yhdentekevää, millaisessa diktatuurissa elämme. Päinvastoin, tulevaisuudessa yhteiskunnallisen taistelun pitäisi käsitellä nimenomaan sitä, millaisessa diktatuurissa haluamme elää. Sillä diktatuurissa tulemme elämään joka tapauksessa, halusimme sitä tai emme. Demokratiasta ja kansanvallasta puhuminen alkaa olla aina vain ontommilta kuulostavia iskulauseita.
Neljänsorttisia diktatuureja
Moderneissa yhteiskunnissa esiintyy nykyään kolmensorttisia diktatuureja. Neljäntenä on sitten eräänlainen olkiukkodiktatuuri, jota käytetään usein olkiukkoargumenttina, mutta jota tuskin todellisuudessa esiintyy.
Ne kolme todellisuudessa olevaa diktatuuria ovat:
Rahanvaltainen diktatuuri. Tätä kutsutaan länsimaiseksi demokratiaksi. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Valta on sillä, jolla on rahaa, tuotantovälineitä tai muuta pääomaa. Yksittäisen ihmisen vapaus riippuu hänen käytettävissään olevasta varallisuudesta. Muös niinsanottu sananvapaus riippuu tästä. Varakkain mediataho saa äänensä kuuluville ja varattomimmat saavat puhua itsekseen. Valtamedia muokkaa niin äänestäjien kuin kansanedustajienkin maailmankuvan ja toteutettava politiikka on sen mukaista. Suomi, EU ja koko niinsanottu "läntinen arvoyhteisö" kuuluu tähän rahanvaltaiseen diktatuuriin, jota siis kutsutaan länsimaiseksi demokratiaksi.
Islamilainen diktatuuri. Tässä järjestelmässä ylimpänä auktoriteettina ei ole maallinen omaisuus, vaan Koraanin opetukset. Niitä tulkitsevat uskonnolliset johtajat. Koraani on noin puolitoistatuhatta vuotta vanha teksti eli siinä onkin tulkitsemista. Kirjaimellinen tulkitseminen – olipa kyse Koraanista tai Raamatusta – voi johtaa jopa aivan päinvastaisiin johtopäätöksiin kuin mitä alunperin tarkoitettiin. Jonkin tietyn "Jumalan lain" merkitys pitää tulkita asiayhteydessään eli siihen nähden, millainen oli yhteiskunta tuona aikana ja kyseisellä alueella. (Esimerkiksi asetus avioliiton kestämisestä kuolemaan asti on tulkittu tarkoittavan nimenomaan naisen aseman suojaamista, koska tuolloin muinoin nainen oli taloudellisesti miehestä riippuvainen. Jos tuota asetusta nykyään käytetään esteenä sille, että nainen voisi saada avioeron väkivaltaisesti käyttäytyvästä miehestä, niin tarkoitus tulee käännetyksi päälaelleen. Mutta en saivartele uskonnosta tämän enempää, koska se ei ole varsinainen aihe enkä ole siihen juurikaan perehtynyt.)
Sosialistinen diktatuuri. Tässä järjestelmässä ylimpänä auktoriteettina on yhteiskunnallinen analyysi ja pyrkimys ihmisten väliseen tasa-arvoon. Rahanvalta on alistettu tälle sen kautta, että tuotanto- ja rahoitusvälineiden omistus on koko kansalla kollektiivisesti. Yksityisen palkkatyön teettäminen eli eli yksityisen ihmisen taloudellinen riistäminen toisen yksityisen toimesta on kielletty. Omalla työllä saa toki rikastua, jos pystyy, mutta toisten työllä ei.
Koska rahanvaltainen diktatuuri eli niinsanottu länsimainen demokratia haluaa esittää itsensä ainoana oikeana ja kansanvaltaisena järjestelmänä, se leimaa itsensä vapauden esitaistelijaksi ja islamilaiset ja sosialistiset yhteiskunnat diktatuureiksi. Länsimaisessa demokratiassa eli rahanvaltaisessa diktatuurissa vallitsee varakkaiden ihmisten vapaus – rahalla saa ja hevosella pääsee – mutta koska he eivät voi tästä vapaudesta nauttia islamilaisessa tai sosialistisessa yhteiskunnassa, nuo yhteiskunnat esitetään yhteiskuntina, joissa ei muka ole vapautta.
Tuo vapauden propaganda on uponnut väestöön hyvin. Usein näkee ihmisten sanovan, että heille kaikkein tärkeintä on vapaus – ilman, että he täsmentävät, kenen vapaus ja millä hinnalla!
Vuonna 2009 Saksassa tehtiin kyselytutkimus, jossa kysyttiin aikanaan DDR:ssä eläneiltä, miten he vertailisivat entistä Itä-Saksaa ja nykyistä yhdistynyttä Saksaa. Enemmistö sanoi, että elämä oli parempaa DDR:ssä. Erityisesti yksi haastateltava sanoi, että aikanaan DDR:ssä ihmiset kaipasivat ennenkaikkea vapautta matkustaa ympäri maailmaa. Haastateltava sanoi, että sitä vapautta hänellä ei edelleenkään ole – ei siksi, että viranomaiset sen kieltäisivät, vaan siksi, että hänellä ei ole siihen varaa! Tuo havainnollistaa loistavalla tavalla sitä, miten vapautta annostellaan kapitalistisessa yhteiskunnassa.
Kokonaan mainitsematta jätetään tavallisesti se, että köyhillä ihmisillä on sosialistisissa yhteiskunnissa enemmän vapautta kuin niinsanotuissa läntisissä demokratioissa. Riittää katsoa pari videopätkää ameriikan ihmemaasta vapauden kääntöpuolen oivaltamiseksi: tämä ja tämä.
Niinsanotut pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat vielä toistaiseksi siirtymävaiheessa Neuvostoliiton aikaisesta todellisesta hyvinvointivaltiosta kohti rahanvaltaisen diktatuurin pahoinvointivaltiota. Siksi moni edelleen kuvittelee, että niinsanottu amerikkalainen unelma olisi koko kansan etu. Oikeasti se on vain pienen vähemmistön etu.
On traagista ja kapitalistisen valtamedian vallasta todistavaa, että tästä asiasta pitää edelleen edes mainita – ottaen huomioon, että Karl Marx osoitti jo yli 150 vuotta sitten loogisella faktoihin perustuvalla analyysillaan, että kapitalistisessa yhteiskunnassa tämä ei ole vältettävissä. Jokainen, joka on lukenut Pääoman ja ymmärtänyt lukemansa, tajuaa tämän. Valitettavasti vain harva on lukenut ja vielä harvempi ymmärtänyt. Teoksesta on tehty hiljattain uusi suomennos. Suosittelen jokaiselle, joka haluaa ymmärtää nykyisen (todellakin, Pääoma ei ole vanhentunut toisin kuin kapitalistinen propaganda väittää) talouden ja yhteiskunnan toimintaa.
Työväenluokan puolueen diktatuuri – kauheaako?
1800-luvun marxilaisen työväenliikkeen toimesta lanseerattiin käsite työväenluokan puolueen diktatuuri. Siitä lähtien kapitalistiluokan hallitsema valtamedia on demonisoinut sitä esittämällä vaihtoehdoksi demokratian ja kansanvallan.
Mutta kuten nyt jo olemme nähneet, demokratia ja kansanvalta on pelkkä epärealistinen unelma, joka ei voi toteutua. Sen mahdottomuus on samankaltainen mahdottomuus kuin kulmikkaan ympyrän mahdottomuus: sen mahdottomuus ei johdu siitä, että kulmikkaan ympyrän piirtämiseen käytettävää kynää ei olisi terotettu tarpeeksi, vaan siitä, että koko idea on mahdoton.
Työväenluokan diktatuurin vaihtoehtona ei siis todellisuudessa ole demokratia, vaan kapitalistiluokan diktatuuri eli kapitalismi – äärimuodossaan fasismi. Tai sitten uskonnollinen – esimerkiksi islamilainen – diktatuuri. Kyseessä ei siis ole valinta diktatuurin ja demokratian välillä, vaan valinta enemmistön,vähemmistön tai Jumalan diktatuurin välillä.
Äänestäminen vaiko vallankumous?
Perinteinen marxilainen työväenliike jakautui kahtia 1800-luvun lopulla. Vallankumouksellisesta liikkeestä lohkesi uutena sivuhaarana moderni sosialidemokratia, jonka pääideana oli se, että vallankumous ei ole välttämätön, vaan yhteiskunnasta voidaan tehdä oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen yksittäisten uudistusten – reformien – kautta. Tätä liikettä kutsuttin reformistiseksi tai peräti revisionistiseksi liikkeeksi. Rosa Luxemburg kirjoitti 1800-luvun lopulla pamfletin "Reformismivai vallankumous", jossa hän osoitti tuollaisen idean mahdottomuuden. Nyt, runsaat sata vuotta myöhemmin, voimme todeta käytännössä, että Rosa Luxemburg oli analyysissaan oikeassa.
Kylmän sodan aikana reformismi eli moderni sosialidemokratia näytti toimivan hyvin, mutta huomiotta on jäänyt kokonaan se, että sen toimiminen länsimaissa mahdollistui vain sen taustapelotteen voimalla, jonka Neuvostoliitto muodosti pelkällä olemassaolollaan. Kun Neuvostoliitto lakkautettiin, länsimaisesta sosialidemokratiasta meni ilmat pihalle kertaheitolla.
Yhä useampi alkaa jo tajuta, että äänestämällä ei voi saada aikaiseksi ratkaisevaa yhteiskunnallista muutosta. Itse asiassa Rosa Luxemburg mainitsi yllä linkitetyssä pamfletissaan, että jokainen perustuslaki on viimeisimmän vallankumouksen tuote ja sen jälkeen säädetyt lait ovat vain tarkennuksia siihen. Mitä perustetta olisi väittää, että historian aikana tehdyistä useista vallankumouksista juuri se viimeisin olisi se ainoa ja oikea, jonka jälkeen ei enää tule tai ei olisi tarvetta tulla uusia vallankumouksia?
Demokratia, propaganda,"riippumaton media", "sananvapaus"
Niinsanotussa länsimaisessa demokratiassa eli rahanvaltaisessa diktatuurissa mediaa pidetään riippumattomana, jos se ei ole vaaleissa valittujen poliitikkojen kontrollissa. Mietitäänpä tätä hieman. Mistä tahosta tuollainen media on riippumaton? Eikö se ole riippumaton juurikin kansan enemmistön tahdosta? Miksi juuri tuollainen riippumattomuus olisi ensiarvoisen tärkeää tai minkä tahon näkökulmasta se olisi erinomaisen arvokasta?
Tuollainen median riippumattomuus on tietysti arvokasta rikkaalle vähemmistölle, jolla on varaa ylläpitää suuria mediayrityksiä ja joka ei halua, että kansan enemmistö valitsemiensa edustajien kautta pystyisi vaikuttamaan niihin. Mutta miksi se olisi tärkeää? Siksi, että valtamedian kautta voidaan toteuttaa propagandaa, jolla muovataan kansan maailmankuvaa. Kun päästään muovaamaan kansan maailmankuvaa, saadaan kansa äänestämään vaaleissa – ihan "yllättäen ja pyytämättä" – sillä tavalla, että tulos palvelee valtamediaa hallitsevaa kapitalistiluokkaa.
Miksi länsimaat demonisoivat Venäjällä toteutettua ja Georgiassa suunniteltua lainsäädäntöä, joka velvoittaa ulkomaista rahoitusta vastaanottavat kansalaisjärjestöt ilmoittamaan ulkomaisesta rahoituksestaan – samalla kun esimerkiksi USA, Ranska ja Kanada ovat säätäneet tai säätämässä aivan samalla tavalla?
Noin siis niinsanotuissa länsimaisissa demokratioissa. Mutta entäpä vaikka sosialistisissa yhteiskunnissa – sanotaan vaikkapa Pohjois-Koreassa? Myös Pohjois-Koreassa valtamedia muokkaa kansan maailmankuvaa ja ideologisia käsityksiä ja saa kansan kannattamaan vallassa olevan yhteiskuntaluokan politiikkaa.
Eikö sitten ole yhdentekevää, onko valtamedia kapitalistiluokan vain työväenluokan hallussa? No ei. Kapitalistiluokan hallussa oleva media saa kansan kannattamaan harvainvaltaa, joka on kansan enemmistön edun vastaista. Työväenluokan hallussa olevan valtamedia saa kansan kannattamaan politiikkaa, joka on kansan enemmistön edun mukaista.
Mutta eikö kapitalistisissa maissa ole korkeampi elintaso kuin sosialistisissa maissa?
Ei ole. Mutta meille kapitalistisissa maissa eläville markkinoidaan tuollaista mielikuvaa esittämällä vertailukohteiksi kapitalististen maiden paremmin toimeentuleva osa suhteessa sosialististen maiden keskivertoasukkaaseen. Kun kapitalistisissa maissa elintasoerot ovat huikeat ja sosialistissa maissa pienet, on selvää, että kapitalististen maiden rikkaat ovat rikkaampia kuin sosialististen maiden ihmiset. Mutta yhtälailla totta on, että sosialistisen maiden ihmiset ovat rikkaampia kuin kapitalististen maiden köyhät.
Arvokysymyksenä jää käteen se, kumpaa pidämme tärkeämpänä: yhteiskunnan rikkaimpien rikkauksien maksimoimista vaiko yhteiskunnan köyhimpien elintason kohtentamista? Yhdysvalloissa on väestöön suhteutettuna enemmän kodittomia ja äärimmäisessä köyhyydessä eläviä kuin Pohjois-Koreassa. Mutta siellä on myös suuri joukko miljardöörejä kun taas Pohjois-Koreassa ei sellaisia ole. Kumpaa seikkaa pidämme tärkeämpänä? Etelä-Koreassa keskimääräinen varallisuus on suurempi kuin Pohjois-Koreassa, mutta silti Etelä-Koreassa monimummo joutuu harjoittamaan prostituutiota saadakseen rahaa tarvitsemiinsä lääkkeisiin. Pohjois-Koreassa ei kenenkään tarvitse sellaista tehdä.
Kapitalististen teollisuusmaiden harjoittama riisto kapitalistisissa kehitysmaissa aiheuttaa sen, että monissa kapitalistisissa kehitysmaissa on jopa keskimäärin alhaisempi elintaso kuin sosialistisissa maissa. Mutta tämä tosiseikka piilotetaan rasismin keinoin esittämällä, että noiden kehitysmaiden alhainen elintaso johtuu rodullisista syistä eikä kehittyneiden kapitalistimaiden harjoittamasta riistosta saati noiden kehitysmaiden omasta kapitalistisesta yhteiskuntajärjestelmästä.
Luonnonvarat, maapallo, kansat, valtiot, kulttuurit, globalismi, maailmanjärjestys...
Miksi niinsanottu länsi tunkee Natoansa kohti Venäjää? Siksi, että lännen kapitalistiluokka haluaa saada Venäjän valtavat luonnonrikkaudet hallintaansa. Venäjä on pinta-alaltaan maapallon suurin valtio ja hyvin harvaan asuttu. Myös Suomi on hyvin harvaan asuttu, vaikkakin maa-alaltaan paljon pienempi kuin Venäjä.
Ne ihmiset, jotka ymmärtävät taloudesta sen verran, että rahaa ei voi syödä, tajuavat luonnonresurssien merkityksen. Tämä herättää luonnollisen kysymyksen siitä, millainen olisi oikeudenmukainen maailmanjärjestys. Äkkipäätään ajatellen ja pitkällä tähtäimellä tuntuisi järkevältä, että kaikki maapallon ihmiset olisivat tasa-arvoisia keskenään ja koko maapallon resurssit olisivat ihmiskunnan käytössä oikeudenmukaisella tavalla niin että kenenkään ei tarvitsisi nääntyä resurssien puutteeseen. Ainakaan nykyisenkaltaista käytäntöä, jossa vuosittain kuolee nälkään noin 10 miljoonaa ihmistä siksi, että muutama kourallinen miljardöörejä voisivat rikastua entisestään, ei voi hyväksyä.
Tuo 10 miljoonaa kuolonuhria vuodessa on sivumennen sanottuna sama tappotahti, joka nähtiin toisessa maailmansodassa – noin 60 miljoonaa ihmistä 6 vuodessa. Toinen maailmansota tunnetaan ihmiskunnan historian suurimpana katastrofina, mutta sen jälkeen edelleenkin jatkuva nälkään tappaminen sivuutetaan hiljaisuuden vallitessa ikään kuin asiaan kuuluvana normaalina. Jos joku rohkeaa siitä huomauttaa, vastaukseksi tulee lähinnä rasistisia selityksiä vääränväristen synnynnäisistä vajavaisuuksista yms.
Niinsanottu kehitysapu on vain murusten palauttamista niistä arvoista, joita köyhistä maista riistetään rikkaisiin maihin. Mutta vastaavaahan nähdään rikkaiden kapitalistimaiden sisälläkin: kapitalisteja pidetään hyväntekijöinä, kun he palauttavat pääomatuloverojen muodossa murto-osan riistämästään varallisuudesta.
Nykyisen globalismin ydin on se, että pääomat ovat yksityisessä omistuksessa ja pääomat, työvoima ja tuotteet saavat liikkua vapaasti maiden rajojen yli. Tämä saa aikaiseksi sen, että pääoman omistajat voivat kilpailuttaa valtioita toisiaan vastaan. Käytännössä tuossa kilpailussa – niinsanotussa kansainvälisessä kustannuskykykilpailussa – on kyse siitä, minkä maan työläiset myyvät itseään (eli työvoimaansa) halvimmalla. Tällaiseen kilpailuun osallistuminen vie maan poliittisilta päättäjiltä ja sen myötä kansalta todellisen päätösvallan taloutta koskevissa asioissa. Ja taloutta koskevat asiat ovat niitä kaikkein tärkeimpiä, koska olemme biologisina olentoina riippuvaisia aineellisesta kulutuksesta – ruoasta, vaatteista, asunnoista jne.
On siis päivänselvää, että nykyinen globalismi edustaa juurikin rahanvaltaista diktatuuria eli varallisuuteen perustuvaa harvainvaltaa. Ei ole olemassa mitään järkevää syytä sille, miksi enemmistö kannattaisi sellaista. Toki enemmistö saadaan sitä kannattamaan propagandan keinoin, kun propagandavälineet ovat sen rikkaan vähemmistön hallussa, kuten tilanne nykyään on länsimaissa.
Mutta miten nykyisestä tilanteesta päästäisiin pitkän tähtäimen ihanteeseen? On huomioonotettava tosiseikka, että eri maissa vallitsee hyvinkin erilaiset kulttuurit. Ihmisten ajatusmaailmaa ei voi kädenkäänteessä muuttaa kovin erilaiseksi kuin mitä se on nyt. Muutos vie aikaa. Kaikkien ihmisten pakottaminen samaan muottiin kertaheitolla – varsinkin jos se muotti ei palvele enemmistöä – ei tule onnistumaan. Ja vaikka se muotti palvelisi kansan suurta enemmistöä, niin sittenkin ihmisten maailmankuvan muuttaminen on projekti, joka kestää monta sukupolvea, kuten aikanaan totesi muun muassa Kim Jong Il kirjoituksessaan "Ideologisentyön asettaminen etusijalle on oleellisen tärkeää sosialismintoteuttamiseksi".
